25.08.2010

HELSINGIN UIVASSA VENENÄYTTELYSSÄ LÄHES 16000 KÄVIJÄÄ

Helsingin Lauttasaaressa pursiseura HSK:lla 13. kertaa 19-22.8. järjestetty Helsingin Uiva Venenäyttely keräsi neljän päivän aikana tarkistettujen tietojen mukaan yhteensä 15 776 näyttelyvierasta (+11,75 %). Tämän vuoden näyttelyssä oli esillä 281 venettä ja näytteilleasettajia oli 139.

Helsingin Uivan venenäyttely on maamme suurin venealan ulkonäyttely ja se järjestetään seuraavan kerran 18-21.8.2011.

Kotimaan kuluttajamyynti lievässä nousussa

Kauppiaiden kanssa käydyt keskustelut elokuussa indikoivat selvää kysynnän kasvua. Lämmin kesä on vaikuttanut positiivisesti veneilyinnostukseen ja se näkyy pitkälle ensi kauteen.

Kotimaan lukuja voidaan tarkastella ensinnäkin tukkutoimitustilastojen valossa. Tammi-kesäkuun pien- ja moottorivenetilastot tukkutoimitustasolla kappaleissa mitattuna osoittavat, että kaikkiaan veneitä on toimitettu kotimaahan n. 13,5 % viimevuotista enemmän. Veneitä toimitettiin Finnboatin tilastointiin osallistuvien yritysten toimesta mittausjaksona Suomeen yhteensä 6233 kpl.

Maahantuojat ja valmistajat ovat toimittaneet tammi-kesäkuussa jälleenmyyjille alle 6 metrisiä veneitä yhteensä 5751 kpl ( +11,5 % ). 6-8 metrin veneitä toimitettiin 392 kappaletta (+ 25,6 % ) ja 8-10 metrisiä 64 kpl (+ 28 %). Suurimmassa kategoriassa eli yli 10 m veneet luvut olivat myös kasvussa ja toimitusmäärä oli 26 kpl (+52,9 %).

Kuluttajamyynnissä venerekisterin (veneet yli 20 hv moottorilla tai yli 5,5 m pitkät veneet) mukaan ollaan vuotta 2009 jäljessä 2,8 %. Kaikkiaan tammi-heinäkuun aikana oli rekisteröity 3015 venettä.

Veneviennissä päämarkkinat eli Ruotsi ja Norja kasvaneet reippaasti.

Kokonaisvienti kappaleissa tammi-toukokuussa kasvoi 7,9%. Euromäärissä vienti laski 11,2 % päätyen 66,1 milj. euroon. Tullitilastojen mukaan tammi-toukokuussa veneitä vietiin kaikkiaan 4167 kpl.

Veneviennin viisi suurinta maata tammi-toukokuussa olivat

1. Ruotsi 23,7 milj. euroa ja 1316 kpl (+74,9 %)
2. Norja 22,6 milj. euroa ja 1920 kpl (+27,8 %)
3. Saksa 1,9 milj. euroa, 198 kpl (+56,6 %)
4. Venäjä 1,8 milj. eur, 65 kpl (-77,6 %)
5. Grönlanti 1,6 milj. eur, 28 kpl (-29 %).

Venetuonnissa edelleen laskua

Tammi-toukokuussa 2010 veneitä tuotiin arvolla mitattuna eniten Ruotsista (1,9 milj. eur). Seuraavana ovat Ranska (1,7 milj. eur) sekä Iso-Britannia (1,3milj. eur) Kappaleissa mitattuna veneitä tuotiin eniten Ruotsista (50 kpl). Kaikkiaan tammi-toukokuun aikana veneitä tuotiin 747 kpl (+ 0,5 %) arvoltaan 11,8 milj. euroa. ( -24,7 %).

Kotimaan perämoottorikauppa kasvoi 13 %

Perämoottorien tukkutoimituksissa oli kokonaisuutena tammi-kesäkuussa hienoista laskua (-7,2 %). Kokonaisluvuissa on mukana vienti, jonka osuus kokonaistoimituksista on 27 %. Yhteensä koneita toimitettiin 14800 kpl, joista kotimaahan 10734 konetta (+13 %).

Veneteollisuuden ja kaupan liikevaihto vuonna 2009 oli noin 419,2 milj. euroa (alv 0%) Finnboatin jäsenyritysten liikevaihdolla mitattuna. Tästä teollisuuden vienti oli noin 147,6 milj. euroa.

Lisätietoja:

toimitusjohtaja Jouko Huju
Venealan Keskusliitto Finnboat ry
puh. 040 550 9310

Käenkuja 8 A 47
00500 Helsinki
www.finnboat.fi