16.11.2017

Vene 18 Båt -messujen Uusi Aalto uudistuu ja kalastusalue kasvaa

Helsingin kansainvälisten Vene 18 Båt -messujen Uusi Aalto -alue uudistuu ja kalastusalue kasvaa. Messualueelle tuodaan Uusi Aalto -altaan lisäksi kaksi uutta allasta, toinen kalastusveneille ja toinen sukeltamiseen. Purjehdussatama tuo messuille uusia tarinoita kuultavaksi ja keskittää messujen ohjelmia yhteen paikkaan. Pääosassa venemessuilla edelleen komeilevat veneet, jotka täyttävät Messukeskuksen kaksi suurinta hallia. Tarvikkeet ja varusteet löytyvät muista halleista ja matkailulle suunnitellaan entistä näyttävämpää kokonaisuutta. Vene 18 Båt -messut järjestetään 9. - 18.2.2018 Messukeskuksessa Helsingissä.

Vene 18 Båt -messujen sisäänpääsykäytäntöjä on hiukan muutettu viime kerrasta. Tapahtuman ensimmäinen perjantai 9.2. ei enää ole ammattilaispäivä vaan kaikki pääsevät avajaispäivänä messuille. Venemessut on avoinna arkisin klo 11-19 ja viikonloppuisin klo 10-18. Venemessuilla esitellään uusia veneitä kaikissa kokoluokissa. Omat alueensa on myös puuveneille. Vene 18 Båt -messuilla valitaan Messujen veneet kolmessa eri luokassa: matka-, retki- ja avomoottoriveneissä. Valinnan tekee venelehtien toimittajista koostuva raati. Avajaispäivänä 9.2. julkaistaan Vuoden vierasvenesatama -äänestyksen tulos.

Vene 17 Båt -messuille osallistui 323 yritystä ja siellä vieraili yli 71 000 veneilystä kiinnostunutta. Tapahtuman on Pohjois-Euroopan suurin venealan tapahtuma.

Uikkarit mukaan!

Uusi Aalto -alueella panostetaan tänä vuonna viihtyvyyteen ja tehdään vesilajien kokeilemisesta entistä helpompaa. Mahdollisuuksia eri lajien kokeiluihin tarjoaa Uusi Aalto -alueen allas, joka on 40 metriä pitkä, 15 metriä leveä ja 90 cm syvä. Altaan reunalle rakennetaan viihtyisä patio pukuhuoneineen palvelemaan erityisesti vesilajien kokeilijoita. Altaan ympärille tehdään paremmat katselulaiturit, joilta voi seurata muun muassa kansainvälisiä wake board -kisoja ja muita vesiaktiviteettejä. Altaaseen pääsee kokeilemaan ainakin wake boardia, suppailemaan ja melomaan. Uusi Aalto -altaan läheisyyteen tulee sukellusallas, jonne pääsee sukeltamaan kouluttajien kanssa.

Matkailukohteet nostetaan ensi vuonna entistä näyttävämmin esille messuilla. Vierasvenesatamien ja veneilykohteiden lisäksi uudistetulla matkailualueella, Uusi Aalto -alueen ja kalastusalueen välissä, esitellään aktiivilomia.

Kalastusalueelle oma allas

Kalastuksen kiinnostus on kasvanut messuilla vuosi vuodelta. Kalastushallin toiseksi keskiöksi Rapala Kalatakuu Jättiakvaarion rinnalle tulee uusi kalastusallas, jossa esitellään kalastusveneiden tekniikkaa ja veneistä kalastamista. Parhaita vinkkejään antavat suomalaiset kalastusoppaat ja venemessujen isäntä Mikko "Peltsi" Peltola. 22 000 litran jättiakvaariossa ui oikeita kaloja ja akvaarion äärellä voi seurata kalojen reaktioita erilaisiin kalastustyyleihin ja -vieheisiin. Kalastusohjelmaa on huomattavasti enemmän kuin aikaisemmin.

Ohjelmapisteet Purjehdussatamassa, Venemestarin Telakalla ja SPV:n hallissa

Purjehdussatamassa kuullaan muun muassa lentokapteeni, yksinpurjehtija Ari Huuselan suunnitelmia tulevaan Vendée Globe 2020 purjehduskisaan. Purjehdustarinoiden lisäksi venemessuilla kuullaan tarinoita moottoriveneilystä ja foilauksesta. Purjehdussataman ohjelman kokoaa venemessujen kanssa yhteistyössä purjehtija Samuli Leisti.

Venemestarin Telakalla kunnostetaan veneitä ja opastetaan messukävijöitä veneiden kunnostustöissä.

Suomen Purjehdus ja Veneily ry järjestää päivittäin ohjelmaa. Esillä on maajoukkuetoiminta, retkiveneily, katsastus ja veneilyn aloittaminen. Vesisankarit-alueella on toimintaa lapsille ja nuorille.

Venemessuilla järjestetään lisäksi lauantaina 10.2.2018 suosittu Hylkysukellusseminaari ja Venda Symposium 2018.

Tarkemmat tiedot ohjelmasta julkaistaan joulukuussa.

Uudet aukioloajat, Trade Day historiaan

Vene 18 Båt -messujen sisäänpääsykäytäntöjä on hiukan muutettu viime kerrasta. Tapahtuman ensimmäinen perjantai 9.2. ei enää ole ammattilaispäivä vaan kaikki pääsevät avajaispäivänä messuille. Venemessut on avoinna arkisin klo 11-19 ja viikonloppuisin klo 10-18. Pääsyliput ovelta 19 e/12 e. Ennakkoon ennen messujen avajaispäivää verkkokaupasta http://shop.messukeskus.com ostettuna 16 e/10 e.

Messukeskus järjestää Pohjois-Euroopan suurimman veneilytapahtuman Vene 18 Båt -messut Venealan Keskusliitto Finnboat ry:n toimeksiannosta 9.-18.2.2018 Messukeskuksessa Helsingissä. Venemessut järjestetään nyt 49. kertaa. Vuonna 2018 venemessut tuo esille John Nurmisen Säätiön toimintaa nostamalla messujen teemaksi Puhdas Itämeri. Messujen pääyhteistyökumppani on Volvo Car Finland Oy Ab.

Aukioloajat:
pe 9.2. klo 11-19
la-su 10. - 11.2. klo 10-18
ma-pe 12. - 16.2. klo 11-19
la-su 17. - 18.2. klo 10-18.