Finnboat-jäsenyritysten
tuote- ja palveluhaku

Oletko hankkimassa moottorivenettä? Kippari-lehden päätoimittaja Vesa Leppä antaa ohessa vinkkejä valintaan.

Jokaisen veneen lähtökohtana on valmistusmateriaali. Suurin osa nykyisistä veneistä tehdään lujitemuovista, jota kutsutaan kansanomaisesti lasikuiduksi. Se on havaittu erittäin kestäväksi, monipuoliseksi ja helppohoitoiseksi materiaaliksi. Sitä on myös melko helppo korjata vaurion tapahduttua. Lujitemuoviveneitä tehdään ympäri maailman ja suurimmat ovat yli 30-metrisiä. Vanhimmat, edelleen täydessä kunnossa ja käytössä olevat lujitemuoviveneet ovat yli 40 vuotta vanhoja. Lujitemuovissa käytetään nykyisin lasikuidun lisäksi mm. kevlaria ja hiilikuituja.

Muita muoveja käytetään pääsääntöisesti vain pienveneissä. Esimerkiksi ABS-muovi kestää pieniä kolhuja, mutta särkymätöntä mikään venemuovi ei ole.

Metalleista tunnetuimpia materiaaleja ovat alumiini ja teräs. Alumiinista tehdään niin pienveneitä, kuin myös suuria loistojahteja ja kaikkea tältä väliltä. Mm. poliisien ja monien muiden viranomaisten käytössä on paljon alumiiniveneitä. Alumiini mielletään meillä työvenemäiseksi, kestäväksi materiaaliksi. Alumiini kestää hyvin pieniä kolhuja, mutta myös alumiinivene voi palaa tai rikkoutua.

Teräs on tunnettu materiaali etenkin suurissa, yli 10-metrisissä veneissä. Siitä moni harrastajakin on tehnyt itselleen matkaveneen ja piirustuksia on myynnissä paljon. Kuuluisin teräksisten moottoriveneiden valmistusmaa on Hollanti, mutta aluksia aina suuriin laivoihin asti tehdään teräksestä ympäri maailman.

Maailman vanhin veneen- ja laivanrakennusmateriaali puu on edelleen voimissaan. Puuveneitä ei kuitenkaan enää tehdä sarjatuotantona, vaan pääasiassa asiakkaan tilauksen perusteella. Puuveneellä on nykyisin taas entistä enemmän ystäviä, mutta sitä toisaalta kartetaan suuritöisen huollettavuuden takia. Uusi, hyvin tehty ja kyllästetty puuvene on kuitenkin kohtuullisen helppo huoltaa ja kunnostuksia pelätään turhan takia. Tosiasiassa puuvene vaatii kuitenkin enemmän huoltoa ja hoitoa kuin muovi- tai alumiinivene ja peruskorjaukset ovat työläitä.

Oma lukunsa ovat kumiveneet, joista pienimmissä on samaa kumikangasta oleva pohja kuin kellukkeetkin. Yhä enemmän kuitenkin käytetään lujitemuovista valmistettuja runkoja, joissa vain ponttoonit ovat ilmatäytteiset. Tällaisia veneitä käyttävät mm. viranomaiset, sukeltajat jne. Suomessa ne eivät ole yksityiskäytössä saavuttaneet yhtä suurta suosiota kuin muualla maailmassa. Niiden yleisnimitys on RIB (Rigged Inflatable Boat).

Moottoriveneen sydän on tietysti moottori, jota ilman vene ei kulje. Moottoreiden kehitys on viime vuosina ollut huikeaa ja tarjolla on ratkaisuja moneen makuun. Vaikka edullisten petroolimoottoreiden valmistus on loppunut, koska polttoainettakaan ei enää saa, venemoottoriksi voi valita kaksi- tai nelitahtisen perämoottorin (jopa dieselin), bensiini- tai dieselkäyttöisen sisäperämoottorin tai sisämoottorin, joista valtaosa on dieseleitä. Vaikka dieselit ovat ostettaessa kalliita, Suomessa saa vesillä käyttää lievästi verotettua polttoöljyä. Sen ansiosta diesel on käyttökustannuksiltaan ylivoimaisen säästeliäs.

Uppoumarunkoinen vai liukuva vene?
Vene tarpeen mukaan
Avoveneet
Keski- ja takakajuuttaveneet
Retkiveneet
Matkaveneet
Moottoreissa huima kehitys
Mitä maksaa?
Veneen hinta
Tärkeää muistaa

Sivun alkuun


Tunnettu alumiinivene Suomessa on Fiskarsin Buster.