Finnboat

Arvoisat jäsenet,

Maaliskuun alussa kyselimme hieman tilanne kuljetusten suhteen lähinnä silmällä pitäen sitä, että kuormia ei tarvitsisi mennä tyhjänä mihinkään suuntaan. Vastauksia saimme kaikkiaan kymmenkunta. Vastaajista muutama oli aiheesta kiinnostunut mutta on ilmeistä, että sinänsä hyvään ajatukseen liittyy melko monta muttaa.
Ensinnäkin tällainen ajatus palvelisi parhaiten suurempien veneiden kuljettamista. Tahtoo usein olla niin, että kuljetuksessa käytettävät autot ovat erikokoisia. Lisäksi venekelkat eivät välttämättä sovellu kuin tiettyihin veneisiin. Lisäksi ongelmaksi saattavat muodostua yrityskohtaiset kuljetusluvat sekä erityyppisten vakuutusten tarve. Vastuukysymykset yleensä tulee selvittää tarkemmin.
Näin ollen emme aivan nopeaan tahtiin tätä lähde nettiin laittamaan mutta asiaan tutkitaan tarkemmin ja palaamme myöhemmin asiaan.

Parhain terveisin

Jouko Huju

Suomi