Finnboat

Arvoisat jäsenet,

Jäsenyrityksemme ovat todella voimakkaasti lähteneet tukemaan tätä projektia. Vastauksia olemme saaneet jo yli 70 yritykseltä ja kasassa on jo yli 50.000 euron kokonaispotti.
Tämä on meille kaikille todella tärkeää yleistä veneilyn edistämistä. Alamme tulee sitä tarvitsemaan kasvavassa määrin tulevaisuudessa. Toivomme, että JOKAINEN, joka vielä ei ole reagoinut viestimme miettii vielä kerran. Jokainen pieni panos, vaikka 200 euroa, vie projektia vielä tehokkaampaan suuntaan ja jos loputkin jäsenet lähtevät mukaan saatamme saada kampanjalle lyhyemmän toiston ennen kauden alkamista ja sitä kautta ihmiset liikkeelle vaikkapa huhtikuussa.

Alta löytyvät kaikki yksityiskohdat ja spotti.

Parhain terveisin ja kiitos etukäteen kaikille.

Jouko Huju

Julkisuus on tärkeää

Veneily tarvitsee kaiken sen mediahuomion minkä voimme saada. Teemme melkoisen määrän työtä toimitustasolla ja tänäkin vuonna veneily on ollut esillä lähes 500 artikkelissa, kymmenissä radio-ohjelmissa ja monissa TV-ohjelmissa. Tämä ei kuitenkaan aina enää riitä. Kuluttajaa joudutaan herättelemään myös maksetun mainonnan muodossa. Mikään ei voita tässä TV:n voimaa. Siksi liiton hallitus on tehnyt päätöksen käynnistää TV-mainoskampanja MTV3:ssa. Tämä kampanja lähtee käyntiin tammikuun lopulla ja jatkuu aina venemessujen alkuun saakka. Tarkoituksena on herättää kuluttajat veneilyajatuksiin hyvissä ajoin ennen messuja ja nimenomaan käymään Finnboatin nettisivujen kautta tutustumassa ”venealan ammattilaisiin”.

TV-spotti 15 sek

Tätä tarkoitusta varten olemme tuottaneet 15 sekunnin spotin, joka on tämän viestin liitteenä. Se on sähköpostimuodossa, joten laatu ei ole paras mahdollinen. Tässä vaiheessa vuotta emme enää voineet kuvata materiaalia ja spottia rakennettaessa ohjaaja sai melko vapaat kädet ottaa allekirjoittaneen kuvaamasta Floating Show materiaalista sellaisia osia, jolla toimiva spotti saatiin aikaan. Jos ja kun teemme näitä kampanjoita lisää niin sitä varten tulee ensi kesänä kuvata paljon raakamateriaalia eri veneilyn osa-alueista. Kun siis katsotte tulevaa spottia niin ajatusmallissa tulee lähteä siitä, että herätetään kuluttaja veneilyajatuksiin ja että heidät saadaan käymään Finnboatin nettisivujen kautta tutustumassa jäsenkunnan tuotteisiin. Tässä vaiheessa ei tule katsoa sitä mitä veneitä spotissa sattuu vilahtamaan.

Rahoitus ja tavoite

Olemme rahoitusmallissa ja toistojen määrässä lähteneet siitä, että kohderyhmämme katsoo televisiota vain ehdottomana huippuaikana eli prime-time aikana. Tämä tarkoittaa 18.30 – 22.30 välisenä aikana. Tuo on myös ehdottomasti kaikkein kalleinta TV-aikaa. Spottimme tulee pyörimään Seiskan ja Kympin uutisten aikana, tulosruudussa, talousuutisissa, parhaissa leffoissa sekä urheiluohjelmissa. Käsityksemme mukaan mihinkään muuhun ei tule satsata. Kampanja on valtakunnallinen ja luonnollisesti rahoitusmallista riippuen tulemme tavoittamaan pääosan kohderyhmästämme (=ostokykyinen, uusille ajatuksille altis kuluttuja). Finnboat on kustantanut spotin tuottamisen (n. 5000 EUR) ja on valmis laittamaan pesämunaksi EUR 10.000 media-ajan oston. Tavoitteemme on tässä vaiheessa saada kasaan EUR 50.000,-, jotta pääsemme ajamaan 25- 30 spottia.
Kuten huomaatte tämä on suhteellisen kallista toimintaa, mutta kun pidämme aikojen suhteen riman riittävän korkealla niin kustannustehokkuus on huipussaan.

Mitä siis pyydämme

Pyydämme, että jokainen alan yritys näkee tässä huomattavan mahdollisuuden kasvattaa kiinnostusta veneilyä ja alan tuotteita kohtaan. Kun saamme massat liikkeelle tulee jokainen osa-alue hyötymään kampanjasta. Veneala ei juurikaan ole TV-mainonnassa näkynyt ja siksi nyt on korkea aika. Olemme tekemässä yhteistä panostusta, jonka tuloksista jokainen yritys pitkällä aikavälillä hyötyy. Olemme oheiseen vastuslomakkeeseen antaneet omat ajatuksemme siitä, mitä kunkin yrityksen panostus voisi olla liikevaihtojen suhteessa. Lisäksi siinä on kohta ”muu summa”. Kukin laittakoon oman mahdollisuutensa ja halunsa mukaan.

Lisäksi tarjolla on erikoisluokka, joka maksaa EUR 3000,-. Tällä summalla saa myös bannerin kampanjan ajaksi Finnboatin avaussivulle, josta on suora linkki maksavan yrityksen sivulle. Muuten sivumme toimivat kuten normaalisti vasemmalla olevien hakulinkkien kautta.

Meitä on lähes 240 yritystä. Tämä on mahdollisuus näyttää sitä voimaa, joka järjestäytyneillä venealan ammattilaisilla on. Yhdessä saamme tämän aikaiseksi.

Pyydämme ystävällisesti palauttamaan liitteenä olevan vastauslomakkeen niinkin aikaisin kuin 7.12.2005.

Kiitos etukäteen kaikille.

Parhain terveisin

Jouko Huju

Suomi