Finnboat

Tiedote, 12.8.2010

TELVAN VENELIIKETOIMINTA SIIRTYY BRANDTILLE

Oy Telva Ab:n veneliiketoiminta on siirtynyt tytäryhtiöksi Otto Brandt -konserniin. Tytäryhtiön uudeksi nimeksi tulee Oy Telva Marine Ab. Helsingin Malminkartanossa toimiva Oy Telva Ab keskittyy jatkossa teollisuus- ja turvallisuustuotteiden myyntiin.

Kaupan myötä veneliiketoiminta jatkuu entisellään nykyisissä tiloissa Veneentekijäntiellä Lauttasaaressa uuden omistajan ohjauksessa. Kaupassa siirtyvät myös veneliiketoiminnan työntekijät sekä vene-edustukset. Uusi Telva Marine jatkaa näin ollen esimerkiksi Nimbuksen ja Paragonin maahantuojana ja toimii myös muiden tunnettujen venemerkkien edustajana.

Uusi Telva Marine tulee toimimaan itsenäisenä maahantuojana ja jälleenmyyjänä. Yhtiön toimitusjohtajaksi on nimetty Maria Palin, joka on toiminut Telvan veneliiketoiminnan vetäjänä.

”Kaupalla Oy Telva Ab voi keskittyä teollisiin toimintoihinsa sekä varmistaa, että jo vuonna 1936 aloitettu veneliiketoiminta jatkuu hyvissä käsissä ja pitkäjänteisesti. Venetoiminta vaatii panostuksia kilpailukyvyn varmistamiseksi, varsinkin nyt kun vene-ala on ollut aikamoisessa myllerryksessä. Telvan venemyynti on kuitenkin ollut ennätyksellisen hyvä tänä vuonna ja varsinkin Telvan edustamat isot veneet ovat menneet kaupaksi”, kertoo Göran Wahlberg, Oy Telva Ab:n toimitusjohtaja.

Oy Otto Brandt Ab puolestaan haluaa kaupalla varmistaa konsernin asemaa pääkaupunkiseudulla. Telva on ollut konsernin tärkeimpiä asiakkaita jo pitkään sekä perämoottori- että venemyynnissä.

”Uuden omistajan tahtotila on edelleen kehittää Telva Marinesta johtava täyden palvelun venemyymälä, joka laajalla tuotevalikoimalla, vahvoilla tuotemerkeillä sekä hyvällä asiakaspalvelulla jatkaa Telvan pitkiä perinteitä. Myymälän valikoimasta löytyy veneitä joka lähtöön pienistä Terhi-soutuveneistä aina yli 40-jalkaisiin Storebro-veneisiin. Uskomme, että monipuolinen vene-esittely Helsingissä auttaa veneenostajaa valitsemaan itselleen sopivan veneen pääkaupunkiseudulla, vaikka hän saattaakin lopulta hankkia sen loma-asuntonsa läheltä paikalliselta kauppiaalta. Telva Marine tulee olemaan itsenäinen tulosvastuullinen tytäryhtiö Otto Brandt -konsernissa ja tulee edustamaan ei ainoastaan konsernin itse valmistamia venemerkkejä vaan myöskin muita kuluttajia kiinnostavia tuotteita”, toteaa Maria Palin, uuden Oy Telva Marine Ab:n toimitusjohtaja.

Lisää tietoja:
Maria Palin, Oy Telva Marine Ab (0400 533400), maria.palin@telva.fi
Göran Wahlberg, Oy Telva Ab (0400 719720), goran.wahlberg@telva.fi

Tiedote 11.8.2010

OTTO BRANDT -KONSERNIN NIMITYSUUTINEN

Otto Brandt -konserniin kuuluvan Oy Brandt Ab:n toimitusjohtajaksi on kutsuttu 11.8.2010 alkaen Hans Winterbäck-Kaski, ”Hasse Kaski” (54). Hän vastaa Oy Brandt Ab:n operatiivisesta johtamisesta, strategian kehittämisestä, kokonaisvaltaisesta budjetoinnista ja tuloksesta. Kaski on aiemmin toiminut maailmanlaajuiseen Whirlpool Corporationiin kuuluvan Whirlpool Nordic Oy:n toimitusjohtajana vastuualueenaan Pohjoismaat.

Otto Brandt -konserni on jo neljännessä sukupolvessa johdettu perheyhtiö, jonka liiketoiminta alkoi vuonna 1905. Konsernin liikevaihto oli viime tilikaudella 102 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa on 164 henkilöä. Konserniin kuuluvat Oy Brandt Ab (Honda-moottoripyörien, -perämoottorien, -mönkijöiden ja -pienkoneiden sekä Ligier-mopoautojen ja Yanmar-teollisuusmoottorien maahantuonti), Brandt-Polaris Oy (Polaris-moottorikelkkojen ja -mönkijöiden sekä Victory-moottoripyörien maahantuonti), TerhiTec Oy (Terhi-, SeaStar- ja Silver-veneiden valmistus), Oy BE-Power Ab (Yanmar-meridieselmoottorien maahantuonti) sekä Bike World Oy -vähittäismyyntiketju. Konsernin toimitusjohtaja on Stefan Brandt.

Lisätietoja Otto Brandt -konsernin toiminnasta: paula.parviainen@brandt.fi

Suomi