Finnboat

Hyvät jäsenet,

Hallitusohjelmaan tullut veneiden ja moottoriajoneuvojen verotussuunnitelma tuli melko lailla puskista. Keskustelua aiheesta on kuitenkin käyty jo neljän edellisen hallituksen aikana. Tähän mennessä aihe siis ei ole realisoitunut.

Veneiden verokeskustelua on kuitenkin kuultu ennen vaaleja useammankin puolueen taholta.

Näkisin, että tämä 50 milj. € summa on tullut ns. ”täytteenä” kun jostakin on tarvinnut saada lisää rahaa autoverotuksen laskun kompensointiin.

Mitä sitten tästä aiheesta tiedetään tässä vaiheessa oikeasti? Eipä vielä paljon. TraFi, jonka vastuulla veneiden rekisteröinti on kertoo, että heiltä ei ole kysytty tästä aiheesta mitään eivätkä he tiedä aiheesta sen enempää. Todettakoon, että eilisten lehtikirjoitusten perusteella ajoneuvoverotus olisi siirtymässä TraFilta verohallintoon.

Julkisuudessa on jo ehditty esittää erilaisia lausuntoja veron summista per vene tai ajoneuvo. Kaikki tällainen laskelmilla spekulointi on ennenaikaista. Hallitusohjelman liitteissä sivuilla 3 ja 4 todetaan, että summa on 50 milj. € kokonaisuudessaan. Otsikko on ”vuotuinen käyttövero rekisteröidyille veneille ja moottoriajoneuvoille”.

Puhuin aiheesta tänä aamuna Valtiovarainministeriön valmisteveroyksikön päällikön Merja Sandellin kanssa. Kysyin, koskeeko tämä summa vaalikautta vai per vuosi? Hän totesi, että eivät edes tiedä mistä tämä summa on tullut. Yleensä kuitenkin kyse on per vuosi summasta. Siitä, miten veroa kerätään ja kuka sitä keräisi tai onko missään oikeasti sellaista ajantasaista tietoa, että se kelpaisi verotuksen pohjaksi, ei hän osannut sanoa. Tätä ei ole mitenkään valmisteltu ja verolakien muuttamien (kuten kaikkien lakien) tulee käsitellä Eduskunnassa. Esitin myös kysymyksiä, että koska tämä vero saattaisi olla ajankohtainen? Hänen käsityksensä oli, että aikaisin mahdollinen vuosi olisi 2017, mutta todennäköistä on, että jos niin pitkälle mennään, että vero oikeasti tulee, niin ollaan vuodessa 2018 tai 2019.

Kukaan ei myöskään aivan tarkkaan ole tietoinen mitä kaikkia kulkuneuvoja vero koskisi. Voidaan olettaa, että rekisteröidyistä kulkuneuvoista vero koskisi veneiden lisäksi moottoripyöriä, mönkijöitä, mopoja ja kelkkoja. TraFin tilastojen mukaan Suomesta löytyy 237.000 moottoripyörää, 194.000 mopoa, 99.000 moottorikelkkaa, 11.000 mönkijää ja noin 160.000 venettä. Mitä kaikkia tämä ajateltu vero koskee ja miten se jaetaan (hinta, päästöt, vuosimalli vai mikä) on täysin epäselvää. Em. laitteita on jo yli 700.000 ja silloin aivan tasajaolla ajateltu vero olisi alle 70,- € per yksikkö mutta tällaista laskutapaa ei voitane noudattaa. Em. ajoneuvojen lisäksi löytyy vielä 391.000 traktoria ja 51.000 muuta rekisteröityä työkonetta.

Puhuin aiheesta myös Suomen Purjehdus ja Veneilyn kanssa. He edustavat noin 60.000 jäsentä ja 23.000 venettä. Heidän kantansa asiaan on, että ensi vaiheessa katsomme kaikessa rauhassa. Kun leikataan kouluilta, vanhuksilta, terveydenhuollosta ja monesta muusta niin onko muutaman kympin venevero sitten eri asemassa kun Suomi pitäisi talkoilla saada nousuun. Pohditaan tätä kaikki. Pystymme muodostamaan tarkemman kannan kunhan tietoa saadaan.

Korostan, että kaikki tässä vaiheessa sanottu on pääsääntöisesti spekulointia koska kukaan vastuuviranomaisista ei tunnu aiheesta tietävän. Tiedotamme aiheesta heti kun faktaa saadaa.

Terveisin

Jouko

Suomi