Finnboat

Hyvät jäsenet,

Tänä aamuna moni on varmaankin kuullut uutisoinnista veneverosta. En malta olla siteeraamatta ulkoministeri Soinia, joka omaa tyyliinsä mainitsi puheessaan aiheesta näin (lähde:HS: ”että hauen katiskasta peräprutkulla hakevat on nyt suojattu verovainolta mutta sen sijaan huvikuunarit ja juppiskootterit pannaan verolle”.

Tämä lausunto kuvaa mielestäni koko sitä prosessia, jolla venevero yleensä tuli hallitusohjelman keskusteluihin pari vuotta sitte. Jostakin puuttui 50 miljoonaa ja joku kekseliäs virkamies oli paperille raapustanut ajatuksen veneiden ja muiden rekisteröityjen kulkuneuvojen verottamisesta.

Tässä kuitenkin todella tuoretta tietoa. Lopetin puhelun VM:n valmisteveroyksikön päällikön Merja Sandellin kanssa juuri ennen tämän viestin kirjoittamista.

Hän sanoo:

– veron yksityiskohdista ei ole mitään tietoa. Ehkä myöhemmin syksyllä
– veron ajankohdaksi poliitikot halusivat ensi vuoden
– ei kuitenkaan ehdi alkuvuoteen joten ehkä puolivälissä 2017
– toimiiko verotuksen pohjana Venerekisteri? Ehkä mutta toisaalta joku muukin vaihtoehto on ollut tapetilla.

Kukaan ei siis vielä mitä ja koska. Me taas teemme työtä sen eteen, että poliitkot ymmärtäisivät koko veron olevan tarpeeton. Toinen kysymys on kannattaako meidän julkisuudessa ryhtyä voimakkaaseen kampanjaan. Edunvalvonnan perustotuuksien mukaan tämä voisi kääntyä meitä vastaan kun jo niin monet muut ryhmät maksavat mitä erilaisimpia veroja. Teemme siis työtä VM:n ja Eduskunnan kautta.

Jäsenkunta saa tuoretta tietoa HETI kun sitä on jostakin lähteestä tarjolla.

Terveisin ja viikonloppuja

Jouko

Suomi