Finnboat

Hyvät kuntokartoittajat ja telakkayhdistyksen jäsenet,

Kuntokartoituksia on tehty selvästi vähemmän kuin alussa saatoimme kuvitella. Vasta satakunta kappaletta. Huomioiden vaikkapa käytettyjen veneiden markkinat, kymmenkuntatuhatta venettä on tuo määrä aivan liian pieni.

Kuntokartoitus jokaiseen myytävään tai ostettavaan käytettyyn veneeseen olisi kaikkien osapuolien kannalta hyvä asia ja lisäisi myös alan uskottavuutta.
Miksi sittenkartoituksia tehdään näinkin vähän? Tämän haluaisimme itsekin oikealla tavalla ymmärtää, jotta toimintaa voitaisiin kehittää oikeaan ja kaikkia palvelevaan suuntaan. Jaksamme uskoa ajatukseen ja järjestelmähän on toimiva ja saamiemme kommenttien pohjalta myös käytössä oleva softakin toimii tarkoituksenmukaisesti.

Haluisimme nyt kuulla kaikilta osapuolilta oletteko aktiivisesti tarjonneet kuntokartoitus tai oletteko ehkä tarjonneet näitä palveluja lähellä oleville Finnboat-kauppaille, jotta heidän veneensä olisivat kuntokartoitettuja. Kaikki kommentit ovat tärkeitä.

Saamme myös silloin tällöin kyselyjä halukkailta, jotka haluaisivat saada Kutokartoittajan pätevyyden. Voimme hyvin järjestää seuraavan koulutuksen mutta tarvitsen mahdollisten koulutettavien kiinnostuksenosoituksen mahdollisimman pian.

Laittakaa vapaat kommentit allekirjoittaneelle 28.9. mennessä osoitteeseen
jouko@finnboat.fi

Kiitos ja terveisin

Jouko

Suomi