Finnboat

Düsseldorfin tammikuiseen venenäyttelyyn olemme jo joulukuussa 2018 hakeneet kansainvälistymistukea osallistuneiden yritysten yhteisesiintymiselle. Alunperin päätös anomukseen piti Business Finlandin mukaan tulla maaliskuun puolivälissä, mutta nyt näyttää siltä, että vastaus saadaan vasta kun maalla on uusi hallitus ja uusi elinkeinoministeri. Myöskään tuen suuruudesta ja myöntämisperusteista ei vielä ole varmuutta.

Heti kun vain saamme tiedon tukimenettelystä ja hakukriteereistä (tai tiedon myönnetäänkö tänä vuonna tukia ollenkaan), on tärkeää että olemme ensimmäisten toimialojen joukossa anomassa kansainvälistymistukea tämän vuoden muihin yhteisesiintymisiin venemessuilla. Rahaa kun on tukien myöntämiseen olemassa vain tietty summa ja nopeimmat syövät hitaat. Tästä syystä pyydän kaikkia vastaamaan alla oleviin kysymyksiin mahdollisimman pian. Mikäli ette osallistu mihinkään kansainväliseen tapahtumaan, pyydän ilmoittamaan siitäkin, etten turhaan ”huutele perään”. HUOM! Jos maahantuoja/jälleenmyyjä vastaa kaikista kuluista, ei kyseessä ole tukeen oikeuttava osallistuminen.

Nopeista vastauksista kiittää
Lena Mickelsson-Ouru
lena@finnboat.fi


1. Osallistutteko näytteilleasettajana Pietarin uivaan venenäyttelyyn 5.-8.9.?
2. Osallistutteko näytteilleasettajana Cannesin venenäyttelyyn 10.-15.9.?
3. Osallistutteko näytteilleasettajana Southamptonin venenäyttelyyn 13.-22.9.?
4. Osallistutteko näytteilleasettajana La Rochellen venenäyttelyyn 18.-23.9.?
5. Osallistutteko näytteilleasettajana Friedrichshafenin venenäyttelyyn 21.-29.9.?
6. Osallistutteko näytteilleasettajana Hampurin venenäyttelyyn 23.-27.10.?
8. Mihin muuhun kansainväliseen venenäyttelyyn osallistutte tänä vuonna?
7. Osallistutteko näytteilleasettajana Berliinin venenäyttelyyn 20.-24.11.?

Suomi