Vene 15 Båt -messut on vuoden tärkein veneilyalan tapahtuma Pohjois-Euroopassa, ja startti tulevaan veneilykauteen. Kymmenen päivää kestävän tapahtuman laaja näyttelyalue levittäytyy Messukeskuksen kaikkiin seitsemään halliin, kymmenientuhansien neliömetrien alueelle. Halleissa sadat yritykset esittelevät palveluitaan ja tuotteitaan veneilystä kiinnostuneille kävijöille. Esillä on veneiden lisäksi vesiharrastuksiin liittyviä tuotteita, paljon varusteita, tarvikkeita ja palveluita. Vuonna 2014 tapahtumaan osallistui 383 yritystä, näyttelytilaa oli käytössä 25 000 m2 ja kävijöitä oli lähes 69 000. Vuonna 2015 tapahtuma tulee olemaan vähintään samaa suuruusluokkaa.
Veneitä ja veneilytuotteita
Vene 15 Båt -messuilla on esillä yli 500 venettä. Esittelyssä on monenlaisia veneitä pienistä soutuveneistä, kuten Terhi ja Suvi, suuriin luxus-veneisiin, kuten Princess ja Sunseeker. Mukana ovat myös mm. AMT, Aquador, Axopar, Bella, BRIG, Buster, Faster, Finnmaster, Flipper, Jeanneau, Grandezza, Kaisla, Linder, Linssen, Nauticat, Nordkapp, Nordstar, Quicksilver, Rival, Rönnqvist, Saare, Sargo, SeaRay, Silver, Targa, TG, Yamarin ja XO.
Veneiden lisäksi messulla on myynnissä paljon veneilytuotteita, -tarvikkeita ja -varusteita sekä vesiharrastuksiin liittyviä välineitä. Kalastusalue on tällä kertaa entistä suurempi ja myynnissä on paljon kalastustarvikkeita ja -välineitä.
Messujen vene -tunnustukset ja muista palkintoja
Messuilla valitaan vuosittain Messujen purjevene sekä Messujen moottoriveneet kolmessa luokassa. Moottoriveneistä valitaan Messujen retkimoottorivene, Messujen avomoottorivene ja Messujen matkamoottorivene. Messuilla esiteltävien uutuusveneiden joukosta veneilyalan vaikuttajista koostuva raati valitsee veneet, joille tunnustus annetaan keskiviikkona 11.2. Kisan finalistit julkaistaan messujen avajaispäivänä. Tunnustuksilla halutaan viedä venealaa eteenpäin ja palkita venealan toimijoita onnistuneesta tuotekehityksestä.
Messujen yhteydessä julkaistaan myös Vuoden veneilytuote, Vuoden vierasvenesatama ja Vuoden Veneilyteko.
Uusi Aalto Waterexpo ja Rapala 3D jättiakvaario tarjoavat elämyksiä
Messuilla vesiharrastusta lähestytään monesta näkökulmasta. Uusi Aalto Waterexpo on vesiharrastamisen elämysalue, joka kokoaa yhteen rannikko- ja vesielämäntapaan liittyvät harrasteet, palvelut ja tuotteet. Alueen erikoisuus on keskelle messuhallia rakennettu 26-metrinen allas, jossa on mahdollisuus testata erilaisia vesilajeja ja -laitteita sekä katsella näytöksiä. Uudessa Aallossa voi kokeilla mm. wake-lautailua, suppailua ja sukellusta. Allasta ympäröi laaja hiekka-alue, jossa voi loikoilla aurinkotuoleissa, rentoutua Beach Barissa drinkkejä siemaillen tai katsella esityksiä.
Vene 15 Båt -messuilla on entistä laajemmin esillä uistelukalastus. Messuille tuodaan nyt ensimmäistä kertaa Rapala 3D jättiakvaario, jossa uiskentelevia kaloja tunnetut kalastajat narraavat.
Purjehdustarinoita ja matkailua
Purjehdussatamassa kuullaan kertomuksia purjehdusmatkoista ja -kilpailuista sekä niiden suunnittelusta. Messuilta löytyy myös oma matkailualue, jossa esitellään reittejä ja kohteita. Messuilla järjestetään 7.2. Classic Symposium ja hylkysukellusseminaari. Päivittäin on tietoiskuja – aiheina mm. matkailu, veneilyn aloittaminen ja veneiden huolto.
Juhlavuosi Messukeskuksessa
Vene Båt -messut järjestetään nyt 46. kertaa. Ensi helmikuussa tulee kuluneeksi 40 vuotta siitä, kun Vene Båt -messut järjestettiin ensimmäistä kertaa Messukeskuksessa. Se oli myös ensimmäinen tapahtuma uudessa Pasilaan rakennetussa Messukeskuksessa.
Messukeskus järjestää Vene 15 Båt -messut Venealan Keskusliitto Finnboat ry:n toimeksiannosta. Pääyhteistyökumppani on Volvo Auto Oy Ab.
Lisätietoja: Messukeskus, tiedottaja Teija Armanto, puh.050 376 0804, teija.armanto@messukeskus.com
Vene Båt 6. – 15.2.2015 Messukeskuksessa Helsingissä. Tapahtuma avoinna:
pe 6.2. klo 10-18 Trade Day, klo 14-18 sisäänpääsy myös yleisölle
la-su 7.-8.2. klo 10-18, ma-pe 9.-13.2. klo 11-19 la 14.2. klo 10-18
su 15.2. klo 10-17
Liput ennakkoon edullisemmin verkkokaupasta: http://shop.messukeskus.com