Suomi elää viennistä – kansainvälistymisen avustuksia leikataan?!
Myös veneala on kärsinyt kv-tuen leikkauksista.
Maailmanlaajuisen taantuman vaikutukset Suomessa näkyvät voimakkaimmin viennin romahtamisena. Tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä vienti supistui kolmanneksen edellisvuoteen verrattuna. Suomen veneteollisuuden vienti on kasvanut 14 vuotta peräkkäin, mutta 2009 ensimmäinen puolivuotiskausi on melko synkkää luettavaa, pudotus on yli 50%.
Vene-ohjelma UUTISKIRJE 6/2009
1 Uusia projektipäätöksiä2 Yritysprojekteille jäljellä v. 2009 rahoitusta – vielä ehtii hakea!3 Seuraava tutkimushakukierros 1 Uusia projektipäätöksiä Yritysprojektit: Menetelmä sisämoottoriveneen sisämelun vähentämiseksi, Veneveistämö Syrjäsuo Oy Arctic Airboat hydrokopterin kehittäminen, Arctic […]
Helsingin Uivaan Venenäyttelyyn tutustui aurinkoisena viikonloppuna 14115 veneilystä kiinnostunutta.
Helsingin Lauttasaaressa pursiseura HSK:lla 12. kertaa järjestetty Helsingin Uiva Venenäyttely keräsi neljän päivän aikana tarkistettujen tietojen mukaan yhteensä 14115 näyttelyvierasta (+2,76%). Tämän vuoden näyttelyssä oli esillä 285 venettä ja näytteilleasettajia […]
HELSINGIN UIVA VENENÄYTTELY EDELLEEN LÄHES LOPPUUNMYYTY
Helsingin Uiva Venenäyttely 20.-23.8. järjestetään nyt HSK:lla Lauttasaaressa 12. kertaa. Järjestyksessä kaikkiaan 32. näyttely on taas kerran kerännyt laiturit lähes täyteen veneitä ja muita alan tuotteita. Veneitä on esillä 285 kpl (311 vuonna 2008), joista purjeveneitä 44 kpl. Tarvike- ja maaosastoja on kaikkiaan 2391 neliötä 87 yrityksen voimin. Kaikkiaan näytteilleasettajia on 143 (156 vuonna 2008).
Helsingin Uiva venenäyttely UIVA 2009 FLYTANDE
Helsingin Uiva venenäyttely järjestetään 20-23.8. HSK:lla Lauttasaaressa. Purjeveneitä on esillä yhteensä 43 ja pien- sekä moottoriveneitä on viidessä eri laiturissa ja maissa yhteensä 242. Veneilytarvike- ja varusteosastoja on yhteensä 89.
Vene-ohjelma UUTISKIRJE 5/2009
Vene-ohjelmassa järjestetään 12.-15.9.2009 tutustumis- ja opintomatka Englantiin Southamptonin ja Solentin yliopistoihin sekä Wolfson Unitiin. Näissä kaikissa on merkittävää koulutusta ja tutkimusta myös venealalle sovellettuna. Erityisesti tutustumiskohteina ovat aero- ja hydrodynamiikan […]
Vene-ohjelma UUTISKIRJE 4/2009
1 Finnboatin kansallisen teknisen komitean kokous 25.5.2 Uusia projektipäätöksiä3 Vene-ohjelma Turun NaviGate 2009 -messuilla 28. – 29.4.4 Tutustumis- ja opintomatka 14. – 15.9. Englantiin: Southamptonin ja Solentin yliopistot sekä Wolfson […]
Vene-ohjelma UUTISKIRJE 3/2009
Uutiskirjeen sisältö: 1) Vene-ohjelman toisen tutkimushaun rahoituspäätökset tehty2) Tervetuloa Vene-ohjelman ständille A47 Turun NaviGate2009 -messuille 28. – 29.4.Messujen yhteydessä järjestetään seminaari 28.4.3) Tutustumis- ja opintomatka Southamptonin yliopistoon syyskuussa 2009 1 […]
VENE-OHJELMAN UUTISKIRJE 2/2009
1 Tutkimushaun tilanne ja projektipäätökset2 Vuosiseminaari3 Helsingin Venemessujen jälkimaininkeja ja Vene-ohjelma mukana Turun NaviGate 2009 -messuilla 28. – 29.4.4 Tekes auttaa yrityksiä taloustaantumassa5 Norjan Sintefin vierailu6 Uutta esittelymateriaalia verkossa 1 […]
MYRKYTÖN POHJAMAALI NEPTUNE FORMULA ÄÄNESTETTIIN VUODEN VENEILYTUOTTEEKSI 2009
Helsingin Messukeskuksessa järjestettävien Venemessujen kävijät osallistuivat ensimmäistä kertaa Vuoden Veneilytuotteen valintaan.
Yleisöäänestyksessä suosituimmaksi tuotteeksi nousi myrkytön pohjamaali sekä veneilevän turvaksi suunniteltu lasten turvapuku ja mies-yli-laidan -hälytysjärjestelmä.