Finnboat

Kaikille veneilystä ja vesillä liikkumisesta kiinnostuneille avautuu kesäkuun alussa mahdollisuus päästä kokeilemaan merellä kymmeniä erilaisia veneitä. Suomiveneilee.fi -koeajopäiville tulee testattavaksi yli 30 erilaista venettä pienistä perämoottoriveneistä suuriin matkaveneisiin. Koeajot ovat osallistujille maksuttomia.

Suomalaisten venealan toimijoiden yhteiset koeajopäivät järjestetään Helsingin Lauttasaaressa Veneentekijäntien rannassa perjantaina ja lauantaina 5.-6.6. Koeajot alkavat molempina päivinä kello 10 ja jatkuvat iltakuuteen saakka.
Tapahtuman suunnittelussa huomioidaan erityisesti hygienia ja viranomaisten tarkennetut ohjeistukset. Veneentekijäntien yritysten yli hehtaarin kokoiselle ranta-alueelle saadaan tehtyä selkeät kulkureitit, jotta ihmiset voivat liikkua alueella sujuvasti ja ilman ruuhkia tai jonotusta.

”Pidämme huolta siitä, että tapahtuma on mahdollisimman turvallinen myös koronakriisin aikaan. Suosittelemme veneiden koeajoja perhekunnittain muutenkin, koska veneilyhän on harrastus, joka tuo unohtumattomia elämyksiä koko perheelle”, Venealan Keskusliitto Finnboatin toimitusjohtaja Jarkko Pajusalo sanoo.

Globaali kriisi houkuttelee hyödyntämään lähialueiden mahdollisuuksia

Koeajoveneet ovat erittäin turvallisia ja jokaisessa on vastuullinen kippari, joten tämä on erinomainen tilaisuus kokeilla veneilyä, vaikka kokemusta ei juurikaan vielä olisi.

Pajusalo uskoo veneiden koeajo- ja vertailumahdollisuuden kiinnostavan myös kriisiaikana. Finnboat arvioi kotimaan matkailun merkityksen kasvaa kriisin seurauksena ja sitä kautta sekä venemyynti että veneilyyn liittyvät palvelut voivat saada uutta nostetta.

”Veneily ja mökkeily tarjoavat tervehenkisiä, kestäviä nautintoja, joista voidaan saada paljon irti vastuullisesti ja riskit minimoimalla”, Pajusalo sanoo.

Uudistettu Veneilyn Aapinen jaossa koeajopäivillä

Suomiveneilee.fi -koeajopäivillä on jaossa myös uusittu Veneilyn Aapinen, joka on päivitetty vastaamaan kesäkuun alussa voimaan astuvan vesiliikennelain kokonaisuudistusta.

Veneilyn Aapinen kokoaa tiiviiseen muotoon keskeiset asiat, jotka jokaisen vesillä liikkuvan on välttämätöntä tietää. Kattavassa, ilmaisessa oppaassa käydään läpi esimerkiksi veneen rekisteröintiasiat sekä kiinnittämisen, navigoinnin ja veneilyturvallisuuden perusteet.

Veneilyalan yritykset mukana tapahtumassa

Toimialajärjestö Finnboatin ja Venealan Kauppiaat ry:n lisäksi tapahtumaa ovat järjestämässä Helsingin Venemessut sekä lukuisat suomalaiset venevalmistajat ja -maahantuojat.

Tärkeässä roolissa ovat myös Suomessa merkittävän veneilyalan keskittymän muodostavat Lauttasaaren Veneentekijäntien yritykset, jotka järjestävät samaan aikaan perinteisiä kesäkauden avajaistilaisuuksiansa. Lauttasaaren Veneentekijäntie on Suomen suurin venealan keskittymä, josta löytyy laaja valikoima alan palveluita korjaustelakasta venetarvikemyymälöihin.
Koeajettavien veneiden tarkka lista julkistetaan toukokuun loppuun mennessä.

Lisätietoja koeajopäivien järjestelyistä antaa
toimitusjohtaja Jarkko Pajusalo
Båtbranschens Centralförbund Finnboat rf
puh. 040 673 4032
jarkko@finnboat.fi

Svenska